torstai 30. heinäkuuta 2009

Rennosti helteellä

Oli niin kuuma päivä että heitin päälleni vain mukavan pari viikkoa sitten kirppikseltä ostamani trikoomekon.
Häiritsee paljaat sääret, olen saanut pakkomielteen siitä että hameen tai mekon kanssa täytyy olla polvisukat. Tosin pitäisi olla myös korkokengät.. Mutta mitäpä siitä, mukavuus on etusijalla kesähelteillä.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Pyöräilyä ja melontaa ja pastaa

On tullut liikuttua, maanantaina halusin pois kaupungista ja pyöräilin sen takia yli 20km. Siellä poissa kaupungista sitten meloin ja uin. Tänään pyöräilin takaisin kotiin. Huomatkaa oikeasta alakuvasta mieluummin housujen kiva nyöritys takana kuin liian lyhyt paita :D


Tänään oli taas saunailta ja ruuan maaksi valikoitui Italia. Tein itse pastan (siis sen nauhamaisen taikinan), siihen sitten lisättiin pekonia ja ruokakermaa joka maistui savujuustolta. Tuli todella hyvää. Ruokaviininä viini, jonka valitsin lähinnä etiketin perusteella. Sydämiä.


Saunan jälkeen puin äskettäin H&M:n alennusmyynnistä ostamani mekon. Älkää välittäkö tukasta joka on vielä märkä ja laittamaton älkääkä naamasta jossa ei ole meikkiä. Huomatkaa mieluummin se, kuinka iloiselta näytän.

Juhlavaa

Tämän päivän vaatteita en edes viitsi näyttää, en ole ollut erityisen hehkeänä. Mutta ehkä sunnuntaina ei tarvitsekaan olla, etenkään jos ei käy ulkona muuta kuin kaupassa ja kävelyllä vesisateessa. Mutta olipahan ihanan raikas ilma.

Eilen olin juhlissa, päälläni oli vähän yli vuosi sitten muistaakseni Seppälästä ostettu kesämekko johon laitoin vyöksi satiininauhan, koska se tuntui niin kovasti äitiysmekkomalliselta. Jalassa oli melkein 10 vuotta sitten kirppikseltä ostetut korkokengät ja kaulassa ihanan suloinen hello kitty -koru. En yleensä pidä ollenkaan mistään mikä kimaltaa, mutta niin ihanassa korussa sen voi antaa anteeksi. Jos kuvasta ei saa selvää, niin kisusen rusetissa on vaaleanpunaisia strasseja.


Toissapäivänä oli ihana ilma, piti käydä pyöräilemässä. Tässä on nyt tullut pyöräiltyä suunnilleen joka päivä kun pyöräkin on taas kunnossa. Kyllästyin pitämään samoja shortseja aina pyöräillessä, joten nyt pyöräilen hame päällä ja toivon parasta aina tuulenpuuskan tullessa. Kuvassa oleva hame on lempihameeni, pallomainen jossa sisävuori on pinkki. Tosin lempihameeni se on siitä syystä, että siinä on hyvät taskut. Niihin mahtuu tavaraa, mutta hameen muodon takia se ei näytä rumalta. Hameissa pitäisi useammin olla taskut.
Kuvassa näkyy myös herkullinen siika-ateria paistumassa pannulla.



Tuskin kukaan on kiinnittänyt huomiota (en tiedä lukeeko tätä edes kukaan..), mutta pyöräni korissa on laukkuni alla h&m:n muovikassi. Kävin siellä vähän shoppailemassa, mukaan tarttui vihreät sukkahousut, alennuksessa ollut mekko ja kaksi alennuksessa ollutta pitkähihaista paitaa. Ehkä niitä näkyy jossain vaiheessa täälläkin.
En muista olenko jo maininnut sukkahousuinhoni, mutta täytyy vain yrittää päästä siitä yli jos meinaan talvella tarjeta hameessa.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Paljon kuulumisia

Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa. Viikonloppu piteni tiistaihin asti, joten en päässyt kirjoittamaan.

Tässä alla näkyy vasemmalla vaatteet joissa pyöräilin kaupungilla, eli shortsit ja hihaton paita. Piti tietysti myös käydä kirppiksellä, lopputulos näkyy keskimmäisessä kuvassa kelta-ruskearaidallisena paitana (0,50e) ja oikaella ihanana punavalkoraidallisena vekkihameena (2e). Suloisen hameen seurana on pari viikkoa sitten kirppikseltä ostettu valkoinen toppi (0,10e). Kuvat ovat vain vaatteiden testauksesta, tositilanteessa laittaisin hameen kanssa varmaankin valkoiset polvisukat. Hame on myös pari kokoa liian iso, mutta istuu nätisti leveälle lantiolleni.


Tänään oli meksikolainen ilta. Tortilloja, coronaa ruokajuomana ja jälkiruokana tequilaa. Nami. Jos tortillapöytä näyttää kasvispainotteiselta, se johtuu vain siitä että tärkein, eli jauheliha, oli hellalla paistinpannulla eikä siis näy kuvassa :) Keskiviikkoisin on aina saunailta, ja ruokaan ja juomaan satsataan vähän enemmän. Viime viikolla oli japanilainen ilta, eli tein sushia. Alakuvassa näkyy vähän juomiin satsausta, alkosta tarttui mukaan kaikenlaisia oluita ja siidereitä. Kohta leffan kanssa on vielä varattuna tortillasipsejä salsadipin kanssa.



Olin maanantaina ja tiistaina maalaamassa lautoja, voitteko mitenkään arvata lahkeen perusteella että millä värillä maalasin? Pitäähän sitä vähän itseään sotkea. Huomatkaa myös ihana hello kitty -sukka.



Kyllä kesäinen Suomi on kaunis.


Niin, tykkään myös kuvata kukkia. Ja näköjään myös herneitä ja naavaa.


Tälläinen suloinen pikkupalleroinen taapersi pihalla, jokin pesästään pudonnut linnunpoikanen. Luultavasti räkättirastaan poikanen.

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Kesäsäitä

Eilen oli aivan ihana ilma, kunnes alkoi sataa kaatamalla vettä. Onneksi olin ulkona auringonpaisteen aikaan. Päällä oli isosta t-paidasta pienentämäni paita ja musta vekkihame, sekä lenkkarit. Harmittaa katsella kaikkien muiden blogeista kuinka he aina pitävät ihania korkokenkiä, mutta minusta ei vain ole siihen. Jos lähtee parin tunnin kävelylle niin pakko olla jalassa kengät joilla on hyvä kävellä. Joskus viitsii ehkä baariin ja takaisin kävellä korkokengissä, mutta ei kyllä oikein muualle. Tai no kouluun, kunhan se alkaa. Koulumatka on onneksi lyhyt. Kaikki muut matkat vain ovat pitkiä, kaupassakäyntikin on muutaman kilometrin lenkki.


Tänään pääsee onneksi pois kaupungista, metsän keskelle. Siellä ei tarvitse miettiä näyttääkö hyvältä, kun kuitenkin möyrii kasvimaan mullassa ja peuhaa koirien kanssa. (Olen silti kissaihminen, tuntui tärkeältä kertoa tämä.)

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Naminami

Ah, saunailta ja ruuaksi sushia. Tämä se vasta on elämää.

Päivällä päällä oli kirppikseltä eurolla ostamani t-paita mustan vekkihameen kanssa, kuvaan tosin pääsi vain t-paita. Hävetti taas käydä kaupassa kun oli hameen kanssa lenkkarit, mielestäni se on niin väärin. Mutta jos on pitkä matka kävellä niin mieluummin kävelen mukavissa kengissä kuin sipsuttelen korkokengissä. Sitäpaitsi selässä oli reppu, joten kokonaisuus oli muutenkin jo tuhoon tuomittu tyylin osalta.



Aikaisemmin päivällä söin eilen tekemääni puolukkavispipuuroa, nami. Tuo väri kelpaa vaatteissakin. Kuvasin myös keräämääni kukkakimppua ruokapöydällä, alkaa tosin pikkuhiljaa jo kuihtua.

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Ilmoja pidellyt..

Päätin etten pitäisi taukoja kirjoittamisessa ellei olisi hyvä syy. Päätin myös ettei hyväksi syyksi kelpaa laiskuus. Joten tässä sitä ollaan.

En ole viitsinyt ottaa kuvia itsestäni, eilen oli siivouspäivä enkä ollut erityisen hemaiseva, ja tänään olen vaan jumittanut kotona ilman kunnollisia vaatteita. Minne aika menee, ja miksi en tunne saavani mitään aikaiseksi vaikka muka koko ajan teen jotain?

Sää on harmaa ja sateinen ja olo on vähän väsynyt. Jaksoin kuitenkin mennä parvekkeelle asti ottamaan harmaita sadekuvia, ja ettei olisi täysin harmaa päivä, päätin kuvata pienen väripilkunkin.


Olisiko nyt hyvä haaveilusää? Tahtoisin niin paljon kaikkia vaatteita. Tahtoisin hihattomia mekkoja joita pitää syksyllä ja ehkä jopa talvellakin pitkähihaisten paitojen ja sukkahousujen kanssa. Tahtoisin nätin talvitakin, nykyinen on kyllä lämmin mutta saa ylävartaloni näyttämään pallolta. Tahtoisin kauniita polvisukkia ja poolokauluksisia villapaitoja.

Olipas talvisia haaveita. Jotenkin tässä vaiheessa kesää ajatukset kääntyvät väkisinkin talveen, kun alkaa tehdä joululahjoja. Kyllä, olen aloittanut joululahjojen teon, koska jos haluaa tehdä itse niitä niin siihen on paras varata aikaa. Olen jouluihminen.

Pitäisi saada ajatukset takaisin kesään. Kesähän vasta alkoi, herneet hädin tuskin yltävät rivien keskellä olevaan tukikehikkoon. Ja kohta se on jo ohi. Kesä siis.

Onneksi syksy on lempivuodenaikani.

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Aurinkoa ja sorsia

Tänään on ollut lämmin päivä, ja sisällä istumisen sijaan ajattelin mennä ulos istumaan. Vaatteet valitsin rusketusrajoja ajatellen, vaikka aina julkisilla paikoilla pelottaakin olkaimettomassa topissa. Siinä saattaa niin helposti vilautella vähän liikaakin. Ja koska en löytänyt sopivaa hattua, laitoin päähäni huivimaisen pannan.




Jalkaani laitoin hillityt korolliset kengät, joku voisi sanoa kenkiä jopa tätimäisiksi. Minusta ne ovat kuitenkin ihan nätit.



Menin istumaan läheisen lammen rannalle. Kuvassa luultavasti tukkasotka poikasineen.

Olin ottanut mukaan näkkileipää, jota innoissani heittelin sorsille. Sorsan poikaset ovat niin ihania ja hassuja pikku palleroita.
Keskustaan vievä tie menee juuri tämän lammen ohi, ja aina jumitun siihen katsomaan sorsapoikueita. Nyt päätin sitten ihan vartavasten mennä sinne sorsien takia.




Kannattaa klikata kuvia isommaksi, poikaset pääsevät paremmin oikeuksiinsa isommassa kuvassa.


Kotona päätin herkutella hyvin yksinkertaisella mutta maittavalla ruualla. Uusia perunoita voin ja sillin kanssa. Ruokajuomana tietysti maito.



Yritä tässä sitten kirjoittaa tylsästä elämästä jotenkin kiinnostavasti. Tai ei elämäni itse elettynä ole yhtään tylsää, mutta se saattaa kyllä vaikuttaa muista siltä. Tosiasia on, että istuin koneelle heti herättyäni, olen selaillut nettiä ja tehnyt käsitöitä, syönyt luonnonjogurttia puolukoilla, käynyt ulkona ja istunut sen jälkeen lisää koneella ja tehnyt käsitöitä. Ja luultavasti teen sitä tässä koko loppuillankin. Mutta tärkeintä että itsellä on kivaa?

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Ja takapakkia..

Mitä laittaa päälle jos on lämmintä ja joutuu pyöräilemään miestenpyörällä? Ainoat kaapista löytyvät shortsit, toppi, huppari ja lenkkarit. Koko rennon tavallisuuden kruunaa hiukset ponnarilla. En ihan tätä ajatellut päättäessäni, että alan kiinnittää huomiota pukeutumiseeni.



Hupparit ovat tosin heikkouteni, en voi vastustaa niitä. Huppareita löytyy kaapista kaiken värisinä. Kakkossijalla tulee sukat. Polvisukkia ja ylipolvensukkia löytyy röykkiöittäin, että varmasti löytyy kaikkien vaatteiden kanssa sopivat sukat. No, ei silti löydy. Kolmantena tulee poolokauluksiset villapaidat, neljäntenä lyhyet vekkihameet. Viidennen sijan voisi antaa korkokengille, joita himoitsen, mutta joita ei kyllä montaakaan paria löydy. Liikun pelkästään kävellen tai pyörällä (nyt on omasta pyörästä tosin kumi puhki), joten kenkien pitää olla sellaiset että niillä pääsee pidempiäkin matkoja mukavasti. Talvella ongelma on äsken sanotun lisäksi se, että korollisissa saappaissa on aina ihan sileät pohjat, joilla ei pysy mitenkään pystyssä. Jos liukastelee jo maiharitkin jalassa, on parempi pysytellä erossa sileäpohjaisista. Ei ole helppoa olla käytännöllinen nainen.

torstai 9. heinäkuuta 2009

Miten aloittaa blogi?

Ensimmäinen blogikirjoitus ei ole helppo. Pitäisi aloittaa jotenkin mielenkiintoisesti, vaikka todennäköisesti kukaan ei edes lue sitä.

Ehkä aloitan silti kertomalla miksi ajattelin, että kannattaisi aloittaa blogi. No, en oikeastaan tiedä. Ehkä tämä on eniten kannustimena itselleni. On kulunut monta kuukautta niin etten ole oikeastaan käynyt missään, ollut vain kotona tai poissa kaupungista kasvimaallani rönttövaatteissani, enkä ole oikein katsonut peiliinkään. Koulu alkaa kuukauden päästä, ja ajattelin opetella taas pukeutumaan niin kuin ihmisen kuuluu ja kiinnittämään huomiota siihen miltä näytän.

Ajattelin aloittaa näin kevyesti, panta päähän, huulipunaa, kaulakoru ja asusteisiin sopivat sukat. Mekko on vielä sama jossa olen kotona haahuillut siitä lähtien kun monta kuukautta sitten ostin sen Seppälän alesta. Nätti mekko tosin, ja hyvin mukava päällä. Halusin jakaa tämän kokonaisuuden mahdollisten lukijoiden kanssa, tuloksena oli monta kuvaa joissa näytin aivan idiootilta. Kun monesta huonosta kuvasta on niin vaikeaa valita parasta, päätin näyttää teille monta huonoa kuvaa. Itse näytän vähän nätimmältä hämärässä, mutta mustan mekon yksityiskohdat näkyvät valossa.


Jos joku lukee tätä, paljastakaa itsenne ja kertokaa missä asussa vietätte kotonaloikoilupäivänne?