sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Itsetehtyjä mekkoja, kevätvärejä ja liilapohdintaa

Oikeanpuolimmaisen mekon tein jo jokin aika sitten, joten siitä ei sen enempää.
Vasemmanpuoleinen on hyvin yksinkertainen trikoomekko, mutta oikein mukava päällä ja ihan kivannäköinenkin. Ja ihanan helppo ja nopea tehdä.

Keskimmäinen mekko vaati hieman enemmän aikaa, mutta hutaisten sekin on tehty. Se on oikein ihanaa pehmeää villakangasta. Tyköistuva ylhäältä ja levenevä helma. Takana vetoketju, joiden ompelemista vihaan, mutta en läheskään niin paljon kuin ennen.
Enemmän pohdintaa aiheutti violetit ruudut muuten niin kauniissa kankaassa. Kangaskaupassa mietiskelin ikuisuuden ajan, että voinko ostaa hävyttömän halvan ihanan kankaan (maksoi vähän yli pari euroa metriltä) kun siinä on liilaa. Miksen voisi?



Aloin miettiä syytä sille miksen pidä liilasta. En omista ainoatakaan vaatetta missä olisi vähänkään liilaa. Enkä keksinyt syytä sille. Eihän se edes ole värinä ruma. Olenko vain joskus lapsena päättänyt etten pidä liilasta ja se on iskostunut päähäni niin syvälle etten ole koskaan tajunnut edes kyseenalaistaa sitä? Ehkä. Mutta nyt voisin opetella pois siitä, ja liilat ruudut ovat hyvä, pieni askel jolla aloittaa.

Katsellessani kuvia vaatteistani joihin olen nyt lähiaikoina pukeutunut, tuli hyvin keväinen olo. Ilmeisesti alitajuntani kaipaa jo kevättä kun tahtoo pukea minut keltaiseen ja vihreään. Tietoinen minäni taas iloitsee siitä, että talvi on nyt parhaimmillaan. Aurinko paistaa, on mukava pikkupakkanen ja hanget kimaltelevat valkoisina. Tälläisessä säässä onkin hyvä aloittaa hiihtoloma. Tänään se tosiaan alkoi. Huomenna sitten laskettelemaan.

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Täällä taas

Ensin oli netti poikki viikon, ja sitten hajosi näytönohjain. Mutta tässä kuvia:





Tässä aivan ihana Seppälästä ostettu saksikoru. En mitenkään voinut vastustaa sitä, vaikka muuten en oikein osaa käyttää isoja koruja.


Olen myös saanut tehtyä jotakin. Kaverilla oli syntymäpäivä, joten tein hänelle sopivan suloisen vaaleansinipunaisen laukun isolla rusetilla. Oikeassa alareunassa söpöys johon paketoin sen. Oikeassa yläreunassa on toinen laukku, jonka tein lahjaksi sukulaistytölle. Vielä pitäisi tehdä kummitytölle syntymäpäivälahjaksi yksi tuollainen.

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Muotinäytös

Tämä viikko meni jotenkin niin nopeasti ja sekavasti, että tässä on pelkästään kahden päivän vaatteet. Vasemmalla ja pikkukuvassa on aivan ihana ostamani harmaa villatakki. Sellaista olin ollut vailla jo kauan, ja kun sellainen tuli alennusmyynnissä vastaan (tosin hieman liian isona) en voinut sanoa sille ei.


Viikon sekavuuden aiheutti kahtena päivänä ollut koulutusmessujen muotinäytös, jossa olin esittelemässä kuinka hienoja vaatteita vaatetusompelijaopiskelijat tekevät. Meikki on kosmetologiopiskelijan tekemä, enkä ole ikinä ennen nähnyt itseäni niin kauniina. Päätin että voisi olla aika siirtyä silmälaseista piilolinsseihin ja opetella meikkaamaan. Se on tosin vielä hieman vaiheessa.
Myöskin hölmönnäköinen pääkukka näyttää yllättävän hyvältä. Pitäisi ilmeisesti alkaa harkita hiuskoristeitakin.
Klikatkaa alla olevaa kuvaa isommaksi ja ihastelkaa kuinka hyvin tehty meikki tekee rumasta ankanpoikasesta joutsenen.

lauantai 23. tammikuuta 2010

Punaista ja mekkoja

Eipä taas ihmeempää, eikä kai edes kaipaa mitään selostuksia.



sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Kävin hiihtämässä

On ihan kamalan vaikeaa keksiä jotain otsikkoa. Joten tänään päätin jakaa kanssanne tälläisen jännittävän tiedon. Kävin tosiaan hiihtämässä oikein mukavan tunnin lenkin.

Maanantaina jatkoin kauluspaitalinjalla, sen asiallisuutta pehmentämään laitoin röyhelöisen alushameen, jonka joulupukki toi. Oikein sievä korseletin ja alushameen yhdistelmä.
Sitten päälläni oli kiva kietaisuvillapaita ja kirppikseltä ostamani pinkki ruutuhame. Maksoi jotain euron ja kahden välillä, en muista sen tarkemmin.

Tässä taas ei ole mitään sen ihmeempää.


Olen huomannut että vaikka blogiani ei pahemmin lueta, niin se on todella kätevä kun yrittää keksiä jotain päällepantavaa. Mukava selata kuvia ja muistaa mikä näytti hyvältä ja mitä ylipäätään edes omistan.

Hiukset ovat taas huomaamatta kasvaneet, yltävät taas juuri ja juuri ponnarille. Taas pitäisi miettiä että leikkaanko uudestaan lyhyemmäksi, vai annanko vain olla. Se on helpoin vaihtoehto. Pitäisi kai vaan uskaltautua kampaajalle ja kysyä ammattilaisen mielipidettä. Kynnys vain on hyvin korkea, koska en ole ikinä käynyt kampaajalla.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Takaisin arkeen

Nyt on lomailtu, ja on tässä jo koulussakin ehditty olla. Siksi onkin taas jotain näytettävää. Jos tavallisia tylsiä arkivaatteita voi pitää näyttämisen arvoisina. Pitääkö kukaan?

Harmaasta tylsästä trikoomekosta tuli vähän vähemmän tylsän kun painoin siihen itse kuvan. Häiritsee kyllä ihan hirveästi kun kuvassa on allaoleva paita rytyssä vyötärön kohdalla, näyttää todella idioottimaiselta. Mutta ei kai sitä osaa peilille poseeratessaan oikeasti katsoa itseään ja nähdä.
Oikeanpuoleisessa kuvassa taas on joulupukin tuoma kissa-t-paita. Se on tosi suloinen.

En oikein ole kauluspaitaihminen, mutta ei sekään pahemmalta näytä. Se tuo jotain kivaa särmikkyyttä. Ja sen vastakohtana täytyy tietysti välillä olla pehmoinen villapaita.