sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Itsetehtyjä mekkoja, kevätvärejä ja liilapohdintaa

Oikeanpuolimmaisen mekon tein jo jokin aika sitten, joten siitä ei sen enempää.
Vasemmanpuoleinen on hyvin yksinkertainen trikoomekko, mutta oikein mukava päällä ja ihan kivannäköinenkin. Ja ihanan helppo ja nopea tehdä.

Keskimmäinen mekko vaati hieman enemmän aikaa, mutta hutaisten sekin on tehty. Se on oikein ihanaa pehmeää villakangasta. Tyköistuva ylhäältä ja levenevä helma. Takana vetoketju, joiden ompelemista vihaan, mutta en läheskään niin paljon kuin ennen.
Enemmän pohdintaa aiheutti violetit ruudut muuten niin kauniissa kankaassa. Kangaskaupassa mietiskelin ikuisuuden ajan, että voinko ostaa hävyttömän halvan ihanan kankaan (maksoi vähän yli pari euroa metriltä) kun siinä on liilaa. Miksen voisi?



Aloin miettiä syytä sille miksen pidä liilasta. En omista ainoatakaan vaatetta missä olisi vähänkään liilaa. Enkä keksinyt syytä sille. Eihän se edes ole värinä ruma. Olenko vain joskus lapsena päättänyt etten pidä liilasta ja se on iskostunut päähäni niin syvälle etten ole koskaan tajunnut edes kyseenalaistaa sitä? Ehkä. Mutta nyt voisin opetella pois siitä, ja liilat ruudut ovat hyvä, pieni askel jolla aloittaa.

Katsellessani kuvia vaatteistani joihin olen nyt lähiaikoina pukeutunut, tuli hyvin keväinen olo. Ilmeisesti alitajuntani kaipaa jo kevättä kun tahtoo pukea minut keltaiseen ja vihreään. Tietoinen minäni taas iloitsee siitä, että talvi on nyt parhaimmillaan. Aurinko paistaa, on mukava pikkupakkanen ja hanget kimaltelevat valkoisina. Tälläisessä säässä onkin hyvä aloittaa hiihtoloma. Tänään se tosiaan alkoi. Huomenna sitten laskettelemaan.