maanantai 13. heinäkuuta 2009

Ilmoja pidellyt..

Päätin etten pitäisi taukoja kirjoittamisessa ellei olisi hyvä syy. Päätin myös ettei hyväksi syyksi kelpaa laiskuus. Joten tässä sitä ollaan.

En ole viitsinyt ottaa kuvia itsestäni, eilen oli siivouspäivä enkä ollut erityisen hemaiseva, ja tänään olen vaan jumittanut kotona ilman kunnollisia vaatteita. Minne aika menee, ja miksi en tunne saavani mitään aikaiseksi vaikka muka koko ajan teen jotain?

Sää on harmaa ja sateinen ja olo on vähän väsynyt. Jaksoin kuitenkin mennä parvekkeelle asti ottamaan harmaita sadekuvia, ja ettei olisi täysin harmaa päivä, päätin kuvata pienen väripilkunkin.


Olisiko nyt hyvä haaveilusää? Tahtoisin niin paljon kaikkia vaatteita. Tahtoisin hihattomia mekkoja joita pitää syksyllä ja ehkä jopa talvellakin pitkähihaisten paitojen ja sukkahousujen kanssa. Tahtoisin nätin talvitakin, nykyinen on kyllä lämmin mutta saa ylävartaloni näyttämään pallolta. Tahtoisin kauniita polvisukkia ja poolokauluksisia villapaitoja.

Olipas talvisia haaveita. Jotenkin tässä vaiheessa kesää ajatukset kääntyvät väkisinkin talveen, kun alkaa tehdä joululahjoja. Kyllä, olen aloittanut joululahjojen teon, koska jos haluaa tehdä itse niitä niin siihen on paras varata aikaa. Olen jouluihminen.

Pitäisi saada ajatukset takaisin kesään. Kesähän vasta alkoi, herneet hädin tuskin yltävät rivien keskellä olevaan tukikehikkoon. Ja kohta se on jo ohi. Kesä siis.

Onneksi syksy on lempivuodenaikani.

2 kommenttia:

  1. Luulen, että kaikki teini-iän ylittäneet pitävät Skinsistä, koska salaa toivovat yhä olevansa 16-17-v. Tai jotka kuvittelevat vielä olevansa 16, kuten minä. Saakeli, kun nämä vuodet menevät näin nopeasti:)

    VastaaPoista